Pasi Lampelan uutuusnäytelmä

Helsingin Kaupunginteatterissa juuri ensi-iltansa saanut Kuilu kirjailijan itsensä ohjaamana tuo perheen sisälle suuret globaalit ongelmat, ihmiskaupan ja hyväksikäytön.

Kuilu on Lampelalle tuttuun tapaan muodoltaan tiukkaa ja perinteistä draamaa, jossa ruoditaan nykyihmisten tyhjyyden kokemusta ja yritystä pärjätä raaistuvassa maailmassa. Näytelmä lepää kompaktin muodon, sujuvan dialogin ja vahvojen (nais)roolien varassa. Kiinnostavimmaksi nousee äidin ja tyttären konflikti. Äiti on uhrannut moraalinsa tyttärensä puolesta, mutta se ei Miialle riitä, vaan tukahduttaa tyttären.
Eeva Kemppi (TS)

Näytelmä ei viihdytä eikä saarnaa, ei keksi mukavia koukkuja pehmentääkseen sanomaansa. Siinä moraliteetti ja tragedia lyövät kättä; pienessä valinnassa näkyy koko maailman rakentuminen. Kun Kuilun mieleltään järkkynyt Jani-poika (Sami Hokkanen) sanoo, että Suomen älymystö on kaksi bloggaajaa K-junassa tai hämäräperäinen Antti (Oskari Katajisto) pohtii, että länsimaiset ihmiset ovat oman elämänsä turisteja, tietää olevansa tekstin suhteen hyvissä käsissä. Lampela tietää, mitä kirjoittaa.
Maria Säkö Uusi Suomi