Harmonia haastaa katsojan

Harmonia on monikerroksinen päätös Mika Myllyahon trilogialle, jonka aikaisemmat osat ovat Paniikki (2005) ja Kaaos (2008).

Kuvassa avopari, ohjaaja Olavi (Kari Heiskanen) ja lavastaja Saara (Tiina Lymi). Kuva:Tanja Ahola

Mika Myllyaho on käsitellyt näytelmäsarjassaan peruskysymyksiä: Miten pitäisi elää? Miten käsitellä omia pelkojaan? Mistä nousee henkilökohtaiset aggression tunteet? Samalla näytelmät ovat käsitelleet ystävyyttä ja rakkautta.

Harmonia on rankka komedia työstä ja sen merkityksestä ihmiselle. Työ on usein arvo, joka määrittää ihmistä. Minkä arvoinen on ihminen joka ei tee mitään? Onko hän tarpeeton? Harmonia kertoo myös työuupumuksesta, sekä siitä hinnasta jonka ihminen joutuu maksamaan, jos työ ajaa oman terveyden ohitse.

Ryhmäteatterin kantaesityksestä 10.9.2009 kirjoittaa Lauri Meri Helsingin Sanomissa:

Näytelmällä on erittäin selkeä rakenne, suorastaan klassisen tasapainoinen. ... Se tarjoaa selkeän juonirakenteen, mutta myös vahvan ja monitulkintaisen vertauskuvan, josta Myllyaho ottaa irti kaiken mahdollisen.

Myllyahon huippuunsa viety muodon hallinta ja teemojen monitasoisuus innostaa tarkastelemaan näytelmää koko hänen teatteriuransa suhteen.

Kari Heiskanen onnistuu kääntämään mittavan ilmaisutehonsa yhdeksi roolihenkilönsä puolustautumiskeinoista ja rakentaa sen taakse yllättävän herkän ja hauraan henkilökuvan.

Tiina Lymi ... ja Juha Kukkonen täydentävät esityksen epäharmonian paradoksaalisen eheäksi kokonaisuudeksi.