Granada
Nelikymppinen Kirsi ja viisikymppinen Harri ovat entiset rakastavaiset, jotka päätyvät yhteiseen hotellihuoneeseen Granadassa, Andalusian sydämessä. Kumpikaan heistä ei ole päässyt ylitse kolme vuotta sitten äkillisesti päättyneestä, intohimoisesta suhteestaan. Kirsi tutkii Espanjan sisällissodassa taistelleen isoisänsä vaiheita. Harri on puhunut itsensä mukaan matkalle vakaana aikomuksenaan selvittää välinsä Kirsin kanssa lopullisesti. Kaksi ihmistä, jotka ovat tottuneet hukuttamaan surunsa työhön, joutuvat vastakkain toistensa ja ennen kaikkea itsensä kanssa. Granadassa, vanhan maailman loiston keskellä heillä on kolme päivää aikaa kohdata nykyisyytensä. Tiedossa on suuria yllätyksiä molemmille.
Pasi Lampelan näytelmä on hauskojen ja hampaitakiristävien tilanteiden draamakomedia eriparisista unelmista, työlleen omistautuneiden ihmisten mutkikkaista suhteista ja kohtaamisista tämän päivän Euroopassa.
Näytelmä on käännetty englanniksi.