Poltto on syksyn teatteritapaus

Wajdi Mouawadin näytelmä kysyy, miten katkaista vihan ja koston kierre.

Suomen Kansallisteatterin Omapohjan uutuus kertoo verisestä sisällissodasta nimeämättömässä Lähi-idän maassa. Näytelmän kirjoittaja Wajdi Mouawad syntyi Libanonissa 1968. Pikkupoikana hän joutui todistamaan, miten kristityt poliisit tappoivat bussilastillisen ihmisiä.

Poltto ei kuitenkaan tapahdu ainoastaan Libanonissa: se kuvaa yhtä tarkasti Ruandaa, Somaliaa, Sudania ja Kosovoa. Kaikkia niitä maankolkkia, joissa silmitön väkivalta ja koston kierre ovat nielaisseet kokonaisia perheitä, sukuja ja kyliä.

Teemoistaan huolimatta Poltto on ällistyttävän optimistinen näytelmä. Kauhuista vastoin kaikkia odotuksia nouseva rajaton anteeksianto on melkein profeetallista. Niinpä näytelmä onkin syvästi uskonnollinen, mutta se ei taida mainita kertaakaan sanaa usko tai uskonto.

Mouawadin teksti on runollisen herkkää, piirre, jonka suomentaja Reita Lounatvuori on tavoittanut erinomaisesti.

Kansallisteatterin työryhmästä aistii, että porukka on jo varhain tiennyt työskentelevänsä ainutlaatuisen tekstin parissa.

Polton päähenkilöä Nawalia on yleensä esittänyt kolme eri-ikäistä näyttelijää. Kansallisteatterin versioon riittää Terhi Panula, joka tekee mestarillista työtä. Hänen intensiivisyytensä ja inhimillisyytensä purkavat Nawalin suunnattomat kärsimykset katsojan ymmärrettäviksi.

Näytelmän loppukuvaa pala kurkussa katsellessa voi kysyä itseltään, kuka hahmoista herättää eniten myötätuntoa? Sisarusten tulevaisuus on kaikesta kamaluudestaan huolimatta selkeämpi kuin aiemmin. Viiltävässä totuudessa eläminen on usvassa elämistä parempi vaihtoehto.
 Toni Lehtinen (Turun Sanomat)