Katja Krohnin näytelmä PIKKUJÄTTILÄINEN sai kantaesityksensä Kansallisteatterissa 2.12.
Näytelmän kehyksenä on ilmastonmuutoksen ja nykyisen kulutuskäyttäytymisen synnyttämä elämäntapamme tuhoutumisen uhka. Elämä ei kuitenkaan pysähdy siksi aikaa kun keskitymme pelastamaan maailmaa. Aivan lähellä on ihmisiä, jotka tarvitsevat huomiota ja läheisyyttä. Onko itsekästä keskittyä perheeseen? Onko itsekästä keskittyä uraan, jossa siinä voi tehdä läpimurron kaikkien ihmisten hyväksi? Mitä jos oma työ valjastetaankin aivan toisten tarkoitusten toteuttajaksi?
Näiden kysymysten keskellä on Krohnin keskushahmo, kunnianhimoinen geenitutkija Kristiina Suxén. Hän siirtyy yliopistotutkijasta liike-elämän palvelukseen. Uusi työ on ulkomailla, eikä se ole työn ainoa haaste.
Perheen jäsenet kaipaavat äitiä ja puolisoa, Kristiina itse uutta lasta. Mikä on nyt kaikkein tärkeintä?
Idealistinen Suxén on ristiriitojensa keskellä inhimillinen, ja näytelmä tarjoaa hyvin koskettavia ja samaistuttavia hetkiä. Upeaa on, kuinka suurten ja ratkaisemattomilta tuntuvien tilanteiden keskellä myös nauretaan.
"Pienet ja suuret aiheet vaihtavat paikkaa ja olemusta niin nopeassa
tahdissa, ettei määritteillä lopulta ole katsojan kannalta mitään
erityistä merkitystä. Kaikki on samaa inhimilliseen kokemuspiiriin
kuuluvaa todellisuutta, mistä yhtälailla avautuu ihmiskunnan koomisuus
ja traagisuus.
[..]
Pikkujättiläisen tärkein henkilöiden välinen jännite syntyy Suxénin ja hänen teini-ikäisen Karo-poikansa välille. Dubielin ja Karoa esittävän Samuli Niittymäen yhteinen vire toimi ja näytelmän loppu on pakahduttava.
Vastakohta on koko ajan lähellä myös pelkistetyssä loppukohtauksessa. Siirappisuudelta kuitenkin vältytään, koska Krohn sitoo näytelmän läpi kulkevat lukuisat langat yhteen niin vastaansanomattomalla selkeydellä.
Kuka saattaa enää puhua pienistä tai suurista asioista?" Lauri Meri, Helsingin Sanomat, 4.12.2011
Lisätietoja esityksestä Kansallisteatterin sivuilla.