Ulvova mylläri
Musikaali, kantaesitys Jyväskylän kaupunginteatterissa syyskuussa 2009.
Arto Paasilinna kertoo tarinan tasapäistävän yhteisön ja poikkeusyksilön törmäyksestä veijarimaisella, liikuttavalla hellyydellä ja omintakeisella huumorilla.
Anssi Valtosen dramatisoima ja Pauli Hanhiniemen säveltämä näytelmä luottaa sekä tarinan vahvaan visuaalisuuteen että musiikiteatterin tunnelmalliseen lumoon ja selkeään kerronnallisuuteen.
Ja tuloksena on kansanmusikaali, jossa on tärkeätä elävien ja mieleenjäävien tyyppien ja henkilöhahmojen läsnäolo.
Suukosken pitäjään saapuu etelästä uusi mies, komea mylläri Gunnar Huttunen. Hän on kaikin puolin kunnollinen: lempeämielinen, osaava ja ahkera. Hylätty mylly on pian taas toimintakunnossa ja pärehöyläkin sytkyttää. Mutta kyläläisten mielestä tuossa tulokkaassa on kuitenkin jotain perin outoa. Hänellä kun on riemumiellä ollessaan tapana ilvehtiä, näytellä eläimiä ja matkia kylän väkeä. Kauhistuttavinta on se, että mylläri ulvoo villisti yksin öisin myllyllään. Sehän on selvä hulluuden merkki, ja sellainen mies pitää lyödä rautoihin. Mutta myllärin vapaudenkaipuuta ei voi kahlita ja hän karkaa korven syliin, karhuystäviensä luo. Yksinäisen lainsuojattoman sydäntä lämmittää kerhoneuvoja Sanelma Käyrämön rakkaus, ja korventavaan kaipaukseen yhdistyy unelma onnellisesta huomisesta.