Veitset leikkaa ilman
20 henkilöä, kuoro, tuplaukset mahdollisia
Hassu juttu – elämällä ei olisi merkitystä, jos kuolleet eivät välillä tulisi kylään.
Mies joka huojui varjonsa yllä.
Poika joka eli lumen alla.
Poika joka paloi tuntematta tulta.
Nainen joka tunsi syyllisyyttä.
Näiden neljän henkilön kautta kerrotaan tarina. Onko se näytelmä? Tragedia se on, mutta missä mielessä? Ainakin siinä on kuoro, joka kommentoi, väittelee ja ehkä jopa luo sen mitä näemme ja kuulemme. Ytimessä on kuitenkin perhe. Tavallinen itäsuomalainen perhe, jonka tavallinen elämä saa nyt lähes myyttiset mittasuhteet. Jokaisella sukupolvella on oma sisäinen haavansa ja muistonsa jotka pyrkivät vuosien takaa pintaan. Kaikki he etsivät ja yrittävät antaa rakkautta ja miettivät viimeiseen asti, mitä se lopulta on. Jussi Moilan näytelmässä risteilevät runous ja ronskius, pohdiskelu ja järisyttävät visiot, sekä herkkyys ja eeppisyys. Se antaa mahdollisuuksia moniin erilaisiin tulkintoihin, joista jokainen voi olla omalla tavallaan yhtä mieleenpainuva.
Tiiät sie ku jokaisella ihmisellä on silmien takan sellainen maisena. Mie näin siun silmien taakse – ja siellä oli sellanen maisena, jossa oli koivu, kaivo, mettinen ja karhu. Ja sitten yhtenä päivänä ei ollu ennää mittään!
