Palmetshofer, EwaldHarhautuneetDie Verlorenen

Kirjoitusvuosi: 2019
Naisia: 5, miehiä: 6
  • Käännös: Sainio, Merja (2020)

Harhautuneet on yhden perheen ja yhteisön synkkä tarina, joka sijoittuu kaupunkiin ja maaseudulle, paikkaan, josta aina halutaan toisaalle. Teini-ikäisestä lapsestaan vieraantunut Clara –harhautunut– tarvitsee tauon ja lähtee tätinsä omistamaan taloon keskelle ei-mitään lepäämään. Talolla Clara tutustuu Keviniin, nuoreen mieheen, joka on jämähtänyt kuihtuvalle paikkakunnalle vailla suuntaa. Kylän kohtaamispaikaksi muodostuneessa kippolassa kohtaavat toisiaan kolme kyläläistä. Toisaalla Claran ex-puoliso vaimoineen koittaa ratkaista äärimmäiseksi yltyviä ongelmia poikansa kanssa, kunnes päättävät viedä tämän rakentamaan yhteyttä uudelleen äitinsä Claran luo.

Näytelmän kaikki henkilöhahmot ovat omalla tavallaan harhautuneita, yksinäisiä ja irrallisia. Yhteisö ja läheiset ovat silti kuin seitti, joka ulottuu koskettamaan eikä päästä otteestaan, vaikkei sen vaikutusta huomaisikaan. Ihmisten väliset yhteydet ovat epämääräisiä ja odottamattomia, mutta todellisia. Hauskat ja nokkelat dialogit keventävät traagista näytelmää.

Näytelmän avaussanat George Bataillelta asettaa pohjavireen koko teokselle:

”Se holtiton peto joka olin, järjetön ja tahdoton, pelotti minua”

Kirjaudu sisään tai rekisteröidy ladataksesi näytelmän