Hukassa on hyvä paikka
Kolmionmuotoinen poika Juntti-Mutteri kyllästyy isänsä raveissa käyntiin ja lähtee kostoksi raahaamaan kioskia Tattarisuolle. Kioskin myyjä Helena ei tästä suutu, sillä hän elättelee isää kohtaan tavallista lämpimämpiä tunteita. Juntin kaveri Humppa-Veikko pelkää naimisiin joutumista, talonmiehen rouva etsii kadonnutta laulua ja talonmies kadonnutta vasaraa. Jakomäkeläiseen kerrostaloympäristöön sijoittuva lastenmusikaali ottaa arkipäivän ilmiöihin vinon ja runollisen näkökulman. Siinä kurkkupönttö kertoo tarinoita ja taivaalta tulee balettilunta. Lopussa kaikki löytävät etsimänsä, hekin jotka eivät edes tienneet etsivänsä mitään.
Näytelmässä käsitellään yksinhuoltajaisän ongelmia, isän ja pojan monimutkaista suhdetta ja kaipuuta arjen ulkopuolelle. Isoihin aiheisiin tartutaan kuitenkin Hotakaisen tutulla nasevalla huumorilla ja Iiro Rantalan musiikilla.
”Maailmassa on kolmenlaisia lauluja, niitä jotka pysyvät suussa, niitä jotka tippuvat maahan ja niitä joita saa ilmaiseksi jos ostaa tarpeeksi muita tuotteita.”
Näytelmä on käännetty ruotsiksi ja saksaksi.